Ply - Vaneria kerroksittain, rakenneratkaisu
Ply on pieni koemalli jolla hahmotellaan vanerista kerroksittain koottavan rakentamistavan mahdollisuuksia. Tässä rakenneratkaisussa koko talo muodostuu päällekkäin liimattavista vanerikerroksista. Vaneriosien huolellinen suunnittelu ja tarkka CNC-leikkaus mahdollistavat rungon ja ulkokuoron lisäksi myös sisä- ja vesikaton, väliseinien ja portaiden valmistamisen osana taloa. Talon rakentaminen näistä vanerikerroksista muistuttaakin paljon 3D-tulostamista, jossa lopullinen muoto syntyy ohuista päällekkäin tulevista kerroksista. Itse rakentaminen tuo mieleen myös Lego-palikoiden käytön. Lego-palojen sijaan vaneriosat liitetään toisiinsa reikien ja tappien avulla juuri oikealle kohdalle ja liimalla paikalle kiinnittämiseksi.
Enemmän työtä suunnittelupöydälle, yksinkertainen pystytys
Rakennustapa lisää suunnittelutyötä, koska varsinaisessa rakennusvaiheessa ei tehdä muuta kuin kasataan suunnitelman mukaan leikattuja vaneriosia. Kaikki yksityiskohdat, mitoitukset ja ratkaisut on täytynyt miettiä etukäteen. Portaat, väliseinät, kaapit ehkä istuimetkin ovat osa samaa rakennetta rungon kanssa, ei erikseen mukaan liitettäviä valmiita komponentteja kuten perinteisemmässä rakentamistavassa.
Ei tarvetta suorakulmaisuuteen, orgaaniset muodot
Rakentamistapa mahdollistaa pyöreiden, vinojen ja muiden ei suorakulmaisten muotojen käytön, siten että ne eivät varsinaisesti ole sen kalliimpia tai hankalampia rakennusvaiheessa. Ei suorakulmaiset muodot antavat suunnitteluun todella paljon uutta vapautta, mutta myös lisätyötä. Pehmeät orgaaniset muodot häivyttävät selkeät rajat siitä mikä on seinää ja mikä kattoa, sillä rajakohta voi olla pyöristetty, kalteva tai aaltoileva. Samoin talon ulkomuodossa varsinaisia nurkkia ei välttämättä ole ollenkaan. Katto voidaan muotoilla kiinnostavaksi, kunhan vain pinnoitteeksi löytyy materiaali joka saadaan myötäilemään muotoja. Rakennesuunnittelu ja lujuuslaskenta saa uusia haasteita tässä rakentamistavassa, kun perinteiset puutavaramitoitukset eivät pysty mitenkään soveltumaan tähän vanerin käyttötapaan.
Jäykkä ontto rakenne
Suomen oloissa välttämätön kunnollinen lämmöneriste saadaan tässä rakentamistavassa aikaan tekemällä sisä- ja ulkokuori joiden väliin asennetaan sopiva paikalleen puhallettava eriste. Eristetila sisä- ja ulkokuoren välissä voi olla vaihtelevan vahvuinen riippuen talon muodoista sisällä ja ulkona. Kylmäsillat jäävät vähäisiksi, rakenteessa sisä- ja ulkokuori on sidottu toisiinsa säännöllisin välimatkoin vanerisin silloin. Varsinkin pienissä taloissa. joissa ei ole isoa avointa yhtenäistä tilaa, rakenteesta tulee todella jäykkä. Ulkokuori, sisäkuori, portaat, väliseinät ja kaapistot muodostavat yhden liimatun kokonaisuuden, joka on jäykkä kaikkiin suuntiin niin taipumisen kuin kiertymisenkin suhteen.
Tila
Itse talon pohjaratkaisu ja muoto on suunniteltu rakentamistavan testaamiseen. Pienessä talossa on mini-wc, keittiö, sohva, portaat ja parvi. Talon ulkoseinät eivät seuraa tarkasti sisätilan muotoja. Talo on sisältä korkean avoin. Suoria kulmia ei juuri ole ja katto on holvimainen. Sisä:tilan pinta-ala on vain 5.2 m2.
Miksi pienitalo?
Pienitalo tähtää onnellisuuteen. Taloon laitetaan se mitä asukas tarvitsee ja pitää tärkeänä. Onnellisuus saadaan arjen helppoudesta, avaruutta ja valoa tuovista ratkaisuista ja yksilöllisyydestä. Asuja kokee tyytyväisyyttä tuntiessaan hallitsevansa tilan ja siellä olevat tavarat ja asiat.
Pienitalo on kiistatta halvempi kuin iso talo. Pienentalon kaikki vuotuiset kulut ovat pienemmät kuin tavallisen talon: vakuutus, kiinteistövero, sähkölasku ja huolto sekä korjaus.
Pienitalo voi olla niin opiskelijapariskunnan ensiasunto, kuin menestyneen poikamiestytön luksuskoti. Pienitalo sopii sijoitusasunnoksi yksiötä tai kaksiota etsivälle.
Put more information on this page.
Uusi seurantakohde - nyt Youtube-videoina!
Uusi Pienitalo -minitalon rakentaminen alkaa tällä kertaa purkamisella. Sopivaa tonttia on vaikea löytyy, tällä kertaa tontin mukana tuli 1950-luvun rintamamiestalo -tyylinen rakennus.
Tervetuloa seuraamaan YouTube-kanavalleni ensin talon purkamista ja myöhemmin uuden pienitalon rakentamista.
Uudet jaksot lisätään tekemisen myötä tälle 1950Demolition-videolistalle.
Tässä purettavan talon ja tontin esittely projektin alussa:
Talon purkaminen näyttää tarkasti miten 1950-luvun talo on rakentunut: sahanpurueriste, kutterinlastueriste, huokolevy, pikipaperi, puu vasten betonia.
Sarjassa tullaan näyttämään myös vesivuotojen seurauksena kostunutta, mustaa sahanpurua ja mahdollisesti muita löytyneitä ongelmia.
Ja tietenkin, jos videosarja on tekemisen arvoinen klikkaa tilausta ja tykkäystä!
Pienitalo ajatus
Pienitalo tarkoittaa laadukasta, yksinkertaistettua ja helpompaa elämää. Pienitalo rakentuu asukkaan tarpeiden mukaan. Ruokailu ja ruoan laitto, nukkuminen, viihtyminen ja peseytyminen ansaitsevat aina oman tilansa. Säilytys- ja varastointitilat antavat tavaroille omat paikat. Työlle, askartelulle, käsitöille, lemmikeille, puutöille tai muille harrastuksille varataan oma tila tarpeiden mukaan.
Seurantakohde 2016
Kiviseen rinnetonttiin luotu Ateljee-malli täytti niin rakentamiselle kuin valmiille talolle asetetut odotukset. Kohteessa kokeiltiin useita kiinnostavia ratkaisuja kuten: hyvälaatuista vaneria sisäpintana, mahtavaa Interfacen Human Nature -kokolattiamattoa, aurinkosähkö ja 12 V led-valaistus normaalin 220v valaistuksen rinnalla, aurinkolämpö, piha ilman nurmikkoa ja talotekniikan etäseuranta. Talon rakennusvaiheet on tarkasti tallennettu valokuvina täällä (kaikki 111 rakennustyövaihepäivää kestää hetken latautua).
Pienuus tarkoittaa tehokasta tilankäyttöä, omia paikkoja tavaroille ja pienemmän turhakemäärän kanssa elämistä. Pienitalo on turhasta luopumista. Vastineeksi saa paremmat materiaalit, pienemmät rakennuskustannukset, vähemmän lämmityskuluja, helpompaa kunnossapitoa ja onnellisempaa elämää.
Pienitalo ei tarkoita yksiössä asumista, ei veneen tai laivahytin ahtautta eikä asuntovaunun sänky-pöytä yhdistelmiä. Pienitalo ei valitse helpointa tietä, eikä ole keskivertovalinta jossa yksi malli sopii kaikille. Pienitalo on vahvan ja vapaan asujan koti.
Main/front Page in english
Joomla! is all about allowing you to create a site that matches your vision. The possibilities are limitless; this sample site will get you started.
There are a few things you should know to get you started.
Every Joomla! website has two parts: the Site (which is what your site visitors see) and the Administrator (which is where you will do a lot of the site management). You need to log in to the Administrator separately with the same username and password. There is a link to the administrator on the top menu that you will see when you log in.
You can edit articles in the Site by clicking on the edit icon. You can create a new article by clicking on the Create Article link in the top menu.
To do basic changes to the appearance your site click Home, Site Settings and Home, Template Settings.
To do more advanced things, like edit the contact form, manage users, or install a new template or extension, login to the Administrator.
Some quick tips for working in the Administrator
- To change the image on all the pages: Go to the Module Manager and click on Image Module.
- To edit the Side Module: Go to Extensions, Module Manager and click on Side Module.
- To edit the Contact Form: Go to Components, Contacts. Click on Your Name.
Once you have your basic site you may want to install your own template (that controls the overall design of your site) and then, perhaps additional extensions.
There is a lot of help available for Joomla!. You can visit the Joomla! forums and the Joomla! documentation site to get started.